Ylläpitäjä
Suosikki yhtye: Rammstein, Emigrate, Papa Roach, Halloween, Dir En Grey, My Chemical Romance, 30 Seconds To Mars, the Gazette, Moi Dix Mois, Malize Micer, brokeNCYDE, Atreyu, Maximum the Hormone, Blood On The Dance Floor, Adept, Bring Me The Horizon
Suosikki elokuva: Geishan Muistelmat, Death Note 1-3, Battle Royale, Detroit Metal City
Jaredin fanittamisesta
Jarediin törmäsin vuonna 1999, katsottuani Urban Legend - Kauhutarinoita. Hänen roolityönsä teki lähtemättömän vaikutuksen, mutta fanitus ei siitä alkanut. Näin elokuvan uudelleen vuosi myöhemmin (syksyllä 2000) ja Jared pisti yhä vahvasti silmiin. Tällöin aloin seurata lähempää hänen töitään ja katsoin jokaisen elokuvan, jonka vain onnistuin löytämään.
30 Seconds To Marsiin tutustuin vasta vuonna 2005, kuultuani yhtyeen ensimmäisen albumin kappaleita ja ällistykseni oli huomattava. En ole juurikaan odottanut paljon näyttelijöiden musiikilta, mutta Jaredin ääni on upea. Siitä lähti kiinnostukseni Jarediin ei vain näyttelijänä, vaan myös muusikkona.
Suosikki elokuva: Urban Legend
Roolisuoritus: Unelmien Sielunmessu
Omistamani elokuvat: Lord Of War, Alexanteri, Panic Room, Highway - Vaarojen Valtatie, Unelmien Sielunmessu, Amerikan Psyko, Vuosi Nuoruudestani, Urban Legend - Kauhutarinoita
Näkemäni elokuvat: Chapter 27, Lonely Hearts, Lord Of War, Alexanteri, Panic Room, Highway - Vaarojen Valtatie, Phonebooth, Unelmien Sielunmessu, Amerikan Psyko, Vuosi Nuoruudestani, Fight Club, Black and White, Veteen Piirretty Viiva, Urban Legend - Kauhutarinoita
Navigaatio
Projektit
Mr. Nobody
This Is War
Julkaisu: 8.12.2009
Tyyppi: Albumi
Info: Official
Eliitti
Top Affiliates
Viralliset
Tagboard
Sivuinfo
Jared Web on epävirallinen fanisivusto näyttelijä-muusikko Jared Letosta. Sivusto pyrkii tarjoamaan uusimmat uutiset ja pitämään suomalaiset fanit ajan tasalla miehen urasta.
En ole yhteydessä Jarediin, hänen perheeseensä, työntekijöihin tai 30 Seconds To Marsiin. Sivuston on luonut fani - täysin fanipohjalta.