30 Seconds To Mars

» Jaredin luotsaama yhtye


Jäsenet: Jared Leto (laulu, kitara), Tomo Milicevic (kitara), Shannon Leto (rummut)
Perustettu: 1998
Levy-yhtiö: Virginia Records
Tyylisuunta: Alternative rock
Entiset jäsenet: Solon Bixler (kitara), Kevin Drake (kitara), Matt Wachter (koskettimet, basso)

30 Seconds to Mars perustettiin vuonna 1998 ja sen tyyliin ovat vaikuttaneet Sex Pistols, Pink Floyd, Nine Inch Nails, The Cure, Radiohead ja Björk. Yhtyeen perustivat Jared ja Shannon Leto. Matt Wachter liittyi kolmanneksi jäseneksi pian yhtyeen perustamisen jälkeen, mutta erosi yhtyeestä maaliskuussa 2007. Hänet korvaa keikoilla basisti Tim Kelleher, mutta josta ei tullut itse bändin jäsentä. Myöhemmin yhtyeen riveihin liittyi myös Tomo Milicevic ja sen levy-yhtiöksi tuli Virgin Records. Kappaleiden säveltämisestä ja sanoittamisesta huolehtii Jared.

30 Seconds to Mars on julkaissut kaksi albumia; debyytti-albumi 30 Seconds to Mars julkaistiin vuonna 2002 ja se myi Yhdysvalloissa n. 108 000 kopiota ja toinen albumi, A Beautiful Lie julkaistiin vuonna 2005 ja se puolestaan myi n. 1 600 000 kopiota. Albumiin haettiin ideoita eri puolilta maailmaa ja se levytettiin kaikessa rauhassa.
A Beautiful Lielta lohkaistiin singleksi The Kill, jonka musiikkivideo on saanut ideansa Stephen Kingin kirjasta- ja siitä tehdystä elokuvasta Hohto. Albumin single From Yeaterday puolestaan kuvattiin Kiinassa ja bändi on ainoa rock-yhtye, joka on tehnyt niin. Samalla yhtye on ainoa, joka on kuvannut musiikkivideon Grönlandissa, jossa heidän videonsa A Beautiful Lie kuvattiin.
Kovien keikkakiireiden, mainostamisen ja Jaredin elokuvauran ohessa bändi on työstänyt kolmatta albumiaan, ja joka on määrä julkaista 8.12.2009. Albumin nimi on This is War ja sen ensimmäinen single, Kings and Queens julkaistiin 8.10.2009.

30 Seconds to Marsilla on oma street team nimeltään Echelon. Yhtyeen tunnuslause on Provehito In Altum (engl. Launch Forth Into the Deep).

« takaisin etusivu seuraava »

Navigaatio

» JaredWeb.Orgin sisältö


» Jared Leto
» Multimedia
» Online
» Updates

Projektit

» Odotettavissa lähiaikoina


Mr. Nobody
Vuosi: 2009
Rooli: Nemo Nobody
Info: Imdb

This Is War
Julkaisu: 8.12.2009
Tyyppi: Albumi
Info: Official

Eliitti

» Netin parhaimmat sivustot


Top Affiliates

» Muita mahtavia sivustoja


» Kenichi Online » Matsuken
» Paramore Spain » Paramore
» Twilight Finland » Houkutus
» So Cute Amy » Amy Diamond
» Eyes Love You » X Japan
» Memories » Gackt
» A. & J. Forever » Alice & Jasper
» Jared Leto Fansite » Jared Leto
» Robsten Finland » Robsten
» Apply » Affihakemus
» All Affiliates » Kaikki affit

Viralliset

» Viralliset sivustot


» 30STM Official Site
» 30 Seconds To Mars Forum
» 30STM Myspace
» 30STM Official Store
» 30 Seconds To Mars Twitter
» Jared Leto Twitter
» A Beautiful Lie

Tagboard

» Kysy, anna palautetta jne.


Sivuinfo

» JaredWeb.Org tiedot


Ylläpito: Sonne
Nimi: JaredWeb.Org
Avattu: 16.11.2009
Paikalla: fans
Kävijälaskuri:

Jared Web on epävirallinen fanisivusto näyttelijä-muusikko Jared Letosta. Sivusto pyrkii tarjoamaan uusimmat uutiset ja pitämään suomalaiset fanit ajan tasalla miehen urasta.
En ole yhteydessä Jarediin, hänen perheeseensä, työntekijöihin tai 30 Seconds To Marsiin. Sivuston on luonut fani - täysin fanipohjalta.

© 2009-2010 Jared Web